Asuntomarkkinakatsaus lokakuu 2021: Asuntomarkkinoiden vilkkaus näkyy nyt myyntiajoissa
Kauppamäärät ovat palautuneet edellisen kahden vuoden keskimääräiselle tasolle hurjan alkuvuoden jälkeen. Myyntiajat ovat kuitenkin pysyneet yhä tavanomaista matalampina etenkin omakotitaloasuntojen osalta.
Alkuvuoden vilkkauden jälkeen pientä rauhoittumista asuntomarkkinoilla
Asuntojen myyntimäärät saavuttivat valtakunnallisesti erityisen vilkkaan alkuvuoden jälkeen elokuussa vuosien 2020 ja 2019 elokuun tasot. Tänä vuonna elokuussa tehtiin yhteensä välittäjien kautta asuntokauppoja vajaa 7 000. Viimeisen viiden vuoden keskiarvoon verrattuna kasvua oli noin 7% verran. Koko alkuvuoden osalta kauppamäärät ovat kuitenkin yhä noin 21% tavanomaista korkeammalla tasolla.
Asuntomarkkinakatsaus tammikuu 2021
Vanhojen asuntojen kauppa kasvoi 4,4 % viime vuoden tammikuuhun nähden. Vanhoja asuntoja myytiin tammikuussa yhteensä 4562. Tammikuussa erityisesti vanhojen omakotitalojen kauppa oli vilkasta, kasvua 8 % viime vuodesta. Uusia kohteita myytiin lähes 15 % edellistä tammikuuta vähemmän.