Mökkikauppa on käynyt alkuvuonna hitaasti: loma-asuntokauppa voimistuu erityisesti touko–kesäkuussa
”Loma-asuntokauppa tyypillisesti käynnistyy reippaammin, kun lumet sulavat, valoisat illat ja kuvaukselliset auringonlaskut saapuvat. Tänä vuonna yleinen kustannusten ja korkojen nousu on näkynyt myös mökkikaupassa aiempia vuosia vaimeampana kaupankäyntinä”, sanoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa.
Siirtyykö kiinteistökaupan mukana osuus yhteisiin vesialueisiin?
Kiinteistöön kohdistuvien rasitteiden lisäksi välittäjän tulee kiinnittää huomiota myös kiinteistörekisteriotteelta ilmeneviin kiinteistön hyväksi perustettuihin oikeuksiin. Osuus yhteisiin vesialueisiin on yksi tällaisista oikeuksista.
Anette Koskinen Hyvän välitystavan lähettilääksi toukokuusta alkaen
Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hallitus valitsi toukokuun kokouksessaan nurmijärveläisen Anette Koskisen Hyvän välitystavan lähettilääksi jatkamaan SKVL:n edustustusta, kun vuoden alusta ko. luottamustehtävässä toiminut mikkeliläinen Merja Kausto siirtyi uusiin tehtäviin keväällä.
Huhtikuun 2023 asuntomarkkinakatsaus: vaisu kauppakuukausi, hinnoissa vakautumista ja myyntiajoissa lyhentymistä
Huhtikuussa asuntojen kauppamäärät jäivät odotettua pienemmiksi ympäri Suomea. Positiivisia merkkejä kuitenkin oli, että myyntiajat ovat pääosin lyhentyneet ja käytettyjen kerrostaloasuntojen hinnat vakautuneet.
Maaliskuun 2023 asuntomarkkinakatsaus: kauppamäärät nousussa, hintojen lasku hidastui ykköskvartaalissa
Maaliskuussa asuntojen kauppamäärät nousivat alkuvuodesta, mutta kokonaisuutena kvartaalin kauppamäärät jäivät pienimmiksi vuosikausiin. Hintojen lasku on hidastunut merkittävästi pääkaupunkiseudulla ja pysähtynyt muualla Suomessa. Turussa ja Oulussa hinnat jopa kääntyivät pieneen nousuun.
Koulutustason nosto ja välineitä osaamisen kehittämiseen kiinteistönvälitysalalla
Liittomme haluaa vahvistaa kiinteistönvälitysalan koulutusta ja osaamista. Kiinteistönvälitysalan koulutuspolkuja ja osaamisvaatimuksia on syytä kehittää, jotta asuntokauppa on turvallista, asuntokauppariidat vähenevät ja alalle on helpompi tulla.
Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton tavoitteet hallitusohjelmalle: toimivammat asuntomarkkinat ja turvallisempi asuntokauppa
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto esittää tulevan hallituksen ohjelmaan selkeitä rakenteellisia uudistuksia, asuntomarkkinoiden toiminnan parantamista, kiinteistönvälittäjien koulutusjärjestelmän kehittämistä ja asuntokaupan korjaussarjaa, mikä palvelisi ensisijaisesti kotitalouksia. Ensimmäisenä pureudumme liiton tavoitteisiin asuntomarkkinoihin ja asuntokauppaan liittyen.
KVKL Hintaseurantapalvelu: Vuoden 2022 laajempi asuntomarkkinakatsaus julkaistu
Asuntomarkkinakatsauksessamme, jonka voit pdf:nä ladata alta, nostetaan esiin markkinoiden keskeisimmät luvut vuodelta 2022. Asuntomarkkinakatsauksessa pyritään luomaan myös laajempi näkemys markkinan kehityksestä, toimintaympäristön muutoksista ja tätä kautta mahdollisista tarpeista asuntomarkkinoiden toiminnan parantamiseksi.