Lupa- ja valvontavirasto tarkasti kesän valvontakampanjassaan 46 satunnaisesti valitun kiinteistön- ja vuokrahuoneiston välitysliikkeen riskiarviot. Tulosten perusteella tilanne ei ole juurikaan parantunut viime vuodesta. KVKL:n lakivaliokunta muistuttaa asian tärkeydestä sekä siitä, että puutteellinen riskiarvio tai muiden rahanpesulain velvoitteiden laiminlyönti altistaa liikkeen merkittäville seuraamuksille. Valvova viranomainen on tehnyt viimeisen vuoden aikana useita seuraamusmaksupäätöksiä välitysliikkeille rahanpesulain velvoitteiden laiminlyönneistä.
Vain 13 % tarkastetuista riskiarvioista täytti rahanpesulain mukaiset vähimmäisvaatimukset
- Yleisin ja merkittävin puute oli, että riskejä oli tunnistettu, mutta niitä ei arvioitu kattavasti eikä kytketty konkreettisesti välitysliikkeen omaan toimintaan.
Riskiarvioista osa oli suoria kopioita ja osassa havaittiin merkittäviä määriä kopioitua sisältöä. Lupa- ja valvontavirasto korostaa, että riskiarvion tulee perustua liikkeen omaan toimintaan, eikä pelkkä mallipohjan tai toisen toimijan riskiarvion hyödyntäminen sellaisenaan täytä rahanpesulain vaatimuksia.
Tekoälyn käyttö riskiarvion laadinnan tukena on lähtökohtaisesti sallittua, mutta tekoälyn tuottama sisältö ei sellaisenaan riitä – arvion on aidosti kuvattava välitysliikkeen omia asiakkaita, palveluita ja toimintaympäristöä.
- Tehostettua asiakkaan tuntemismenettelyä ei monissa arvioissa käsitelty lainkaan tai vain yleisellä tasolla – myös silloin, kun asiakkaina oli PEP-henkilöitä tai ulkomaisia luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä.
- Osassa ei ollut huomioitu pakote- ja jäädytyslistojen tarkistamista.
- Maantieteellisiin riskeihin liittyvä arviointi jäi usein puutteelliseksi, vaikka ulkomaisia asiakkaita tai ulkomaisiin maihin liittyviä liiketoimia oli tunnistettu.
- Jäännösriskin arviointi osoittautui yhdeksi yleisimmistä kehityskohteista. Jäännösriskillä tarkoitetaan jäljelle jäävää riskiä, jota ei voida poistaa hallintakeinoista huolimatta.
Kymmenen riskiarviota oli laadittu ja kymmenen päivitetty vasta sen jälkeen, kun valvontaviranomainen oli pyytänyt riskiarvion nähtäväkseen.
Miksi riskiarvio on kriittinen?
Riskiarvio on rahanpesulain velvoitteiden noudattamisen perusta. Sen tulee antaa todellinen ja perusteltu kuva välitysliikkeen omaan liiketoimintaan kohdistuvista rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskeistä. Jos riskiarviota ei ole laadittu huolellisesti ja liikkeen oma liiketoiminta huomioiden, myöskään lain vaatimusten käytännön toteuttaminen ei onnistu riittävällä tasolla.
Tarkasta oman liikkeesi riskiarvion ajantasaisuus välittömästi
Valvonnan perusteella yli 80 % riskiarvioista ei siis täyttänyt lain vaatimuksia tai sellaista ei ollut laadittu ennen viranomaisen valvontaa. KVKL:n lakivaliokunta korostaa, että rahanpesulain velvoitteiden noudattaminen on osa jokaista toimeksiantoa. Myös pakote- ja jäädytyslistat on tarkastettava systemaattisesti. Välitysliikkeen johdon ja henkilöstön tulee ymmärtää konkreettisesti, mitä velvoitteet tarkoittavat käytännössä. Riskiarvio ei ole vain muodollinen asiakirja, vaan keskeinen työkalu rahanpesuriskien hallinnassa.
Lakivaliokunta kehottaa kaikkia välitysliikkeitä:
- tarkistamaan nykyisen riskiarvionsa sisällön ja ajantasaisuuden
- täydentämään puutteet erityisesti riskien arvioinnin ja perustelujen osalta
- varmistamaan, että riskiarvio on aidosti liikkeen omaan liiketoimintaan laadittu (ei kopioitu)
- varmistamaan, että henkilöstö tuntee käytännön velvoitteet ja sisäiset prosessit ovat kunnossa.
LVV järjestää aiheesta myös koulutuksen 8.10.2026 klo 9–11.30: Miten selviän rahanpesutarkastuksesta ilman sanktioita?
Lisätietoa
Tietoa rahanpesulain velvoitteista ja riskiarvion laatimisesta on saatavilla mm. seuraavista lähteistä: