Kuvassa Noora Melavirta, Hyvän välitystavan lähettiläämme vuodelta 2021-2022. Kuva: Roope Permanto.

”Toimialan vaatimukset ovat kasvaneet viime vuosina erittäin paljon, ja myös kokeneilla kiinteistönvälittäjillä on uusia osaamistarpeita”, toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa toteaa.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto esittää LKV-pätevyysvaatimuksen nostamista pitkällä tähtäimellä 100 prosenttiin kiinteistönvälitysliikkeissä. Seuraavalla vaalikaudella pitäisi LKV-pätevyysvaatimus nostaa 80 prosenttiin välitystyötä tekevistä.

Lisäksi Viljamaan mukaan pitää selvittää LKV-pätevyyden jatkokouluttaminen ja osaamisen päivittäminen esimerkiksi viiden vuoden välein.

”Esitämme poikkihallinnollisen ja koulutustoimijat huomioivan työryhmän perustamista tämän kehittämistä varten. Olisi hyvä selvittää myös muiden Pohjoismaiden koulutusmallit Suomen järjestelmän kehittämiseksi, jotta voimme asuntokauppaa kehittää asuntokauppaa entistä paremmaksi ja turvallisemmaksi sekä ostajille että myyjille.”

Lisätietoja:

Tuomas Viljamaa

toimitusjohtaja

tuomas.viljamaa@kiinteistonvalitysala.fi

P. +358 40 723 5821

Lataa koosteemme hallitusohjelman tavoitteistamme

Aiheeseen liittyvää