Asuntokaupan volyymi on tammi–kesäkuussa 2022 palautumassa lähemmäs normaalitasoa vuoden 2021 huippulukemien jälkeen.

Asuntokaupan volyymi vanhoissa asunnoissa on palautunut lähemmäs viiden vuoden pitkäaikaista keskiarvoa viime vuoden huippulukemien jälkeen KVKL Hintaseurantapalvelun mukaan. Koko alkuvuonna (tammi–kesäkuu) niitä myytiin 33 119, mikä on -10,6 % vähemmän kuin vuosi sitten, mutta edelleenkin 6,9 % yli pitkäaikaisen keskiarvon.

”Kaiken kaikkiaan asuntomarkkinat ovat tasaantuneet ja ovat nyt 10 vuoden perspektiivilläkin tarkasteltuna normaalitasolla. Esimerkiksi yksiöiden kauppa on tähän ajanjaksoon verrattuna käynyt hyvään tahtiin”, kommentoi Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Marina Salenius.

Vanhojen asuntojen myynti supistui vuoden 2021 kesäkuuhun verrattuna -13,7 %. Kauppaa niistä tehtiin silti hieman vilkkaammin kesäkuussa kuin toukokuussa.

Kerrostaloasuntojen kauppamäärien kehitys vuodesta 2012 kesäkuuhun 2022 saakka, jaoteltuna yksiöihin, kaksioihin ja kolmioihin tai sitä suurempiin asuntoihin.

Vanhoja kerrostaloasuntoja myytiin kesäkuussa 2 773 kappaletta, joka on 3,7 % yli viiden vuoden keskiarvon. Rivitaloasuntojen kauppamäärät (1 455 kpl) ovat 0,6 % korkeammat viiden vuoden keskiarvoa. Omakotitalojen kauppa (1 416 kpl) jäi -5,5 % viiden vuoden keskiarvosta. Vuoden 2021 huippuvuoden kauppamääriin verrattuna laskua oli kerrostaloissa -10,2 %, rivitaloissa -13,5 % ja omakotitaloissa -20 %.

Uusia asuntoja myytiin kesäkuussa 505 kappaletta, joka on hieman yli puolet viime vuoden kesäkuuhun kauppamääristä ja -46,4 % alle viiden vuoden keskiarvon. Uudiskohteiden kauppa lähti voimakkaaseen nousuun vuonna 2017, ja lukujen valossa nyt ollaan palattu vuoden 2016 tasolle.
Kaupungeittain tarkasteltuna kesäkuun vanhojen asuntojen myynti on kaikissa muissa isoissa kaupungeissa alle viiden vuoden keskiarvon, paitsi Oulussa, Jyväskylässä ja Lahdessa.

Kvartaaleittain katsottuna vanhojen asuntojen kauppamäärät olivat huhti–kesäkuussa liki samat kuin ensimmäisellä kvartaalilla. Vanhojen kerrostalojen myyntimäärät olivat edelleen 8,8 % korkeammalla viiden vuoden keskiarvoon nähden. Uudisasuntoja myytiin -46 % vähemmän verrattuna vuoden 2021 toiseen kvartaaliin, jolloin niiden myyntimäärät kasvoivat lähes 60 %.

Puolen vuoden aikaväliä tarkasteltaessa kaikissa muissa suurissa kaupungeissa on ollut kasvua tammi–kesäkuussa viiden vuoden keskiarvoon nähden, paitsi Turussa on pientä laskua -0,5 % verran. Helsingissä vanhoja asuntoja myytiin -9,5 % edellisvuotta vähemmän, Espoossa laskua oli -15 % ja Vantaalla -11,7 %. Vuodesta 2015 alkaen katsottuna tammi–kesäkuu 2022 oli silti toiseksi paras puolivuosi asuntokauppojen kokonaismäärän suhteen.

Vanhojen kerrostalojen hinnat hieman nousussa kakkoskvartaalilla

Vanhojen kerrostaloasuntojen hintakehitys pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa kvartaaleittain tarkasteltuna vuodesta 2015 alkaen.

Pääkaupunkiseudulla vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen nousu taittui kesäkuussa -2,1 % laskuun, mutta on edelleen 2 % korkeammalla tammikuuhun verrattuna.

Vanhojen kerrostalojen hintojen nousu taittui myös hieman Tampereella, jossa hinnat laskivat -1,1 % tammikuuhun verrattuna. Muissa Suomen suurimmissa kaupungeissa vanhojen kerrostalojen hinnat lähtivät kesäkuussa jälleen pieneen nousuun.

Kvartaaleittain tarkasteltuna vanhojen kerrostalojen hinnat nousivat huhti–kesäkuussa hieman alkuvuoteen verrattuna sekä pk-seudulla että muissa suurissa kaupungeissa.

Myyntiajat lyhentyneet sekä pääkaupunkiseudulla että muualla Suomessa

Vanhojen asuntojen keskimääräiset myyntiajat pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa tammikuun 2020 ja kesäkuun 2022 välillä.

Vanhojen kerrostaloasuntojen ja omakotitalojen myyntiaikojen pidentyminen taittui pääkaupunkiseudulla kesäkuussa. Vanhan kerrostaloasunnon keskimääräinen myyntiaika pk-seudulla oli 62 päivää ja omakotitalon 74 päivää.

Muualla Suomessa vanhan kerrostaloasunnon keskimääräinen myyntiaika oli 81 päivää ja omakotitalon 93 päivää.

Verrattuna vuoden ensimmäiseen kvartaaliin omakotitalojen ja kerrostalojen myyntiajat ovat lyhentyneet huhti–kesäkuussa sekä pk-seudulla että muualla Suomessa.

Loma-asuntojen keskihinnat edelleen pienessä nousussa

Myös loma-asuntojen kauppamäärät ovat lähellä vuoden 2018 tasoa. Myydyn loma-asunnon keskihinta oli tammi-kesäkuussa 132 000 euroa, kun se vuonna 2021 oli 129 000 euroa.

Lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu

Lisätietoja:

Marina Salenius

Hallituksen puheenjohtaja, Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto

marina.salenius@huoneistokeskus.fi

p. + 358 40 738 1776

Aiheeseen liittyvää