Asuntomarkkinoille on myös syntynyt myyjiä ja ostajia helppoudella, nopeudella ja edullisuudella houkuttelevia erilaisia alustoja tai digitaalisia palveluja. Sosiaalinen media on mainospaikkana edullinen ja tasapuolistava. Poikkeusaika ja digitekemisen loikka on aktivoinut monta toimijaa, jotka hakevat osaansa isojen kaupunkien asunnonvaihtoliiketoiminnasta. Nämä sivustot erottuvat reippaan markkinahenkisyyden ylläpidolla ja välitysalan ammattilaisten arvon ohittamisella. Turvallisten kuluttajamarkkinoiden kannalta kyseenalaisia ilmiöitä molemmat.
Asuntokauppa on muutakin kuin bittien liikettä. Kiinteistönvälitys on säännelty ala, jossa merkitsevät hyvä välitystapa ja luotettavuus. Nämä ovat inhimillisiä tekijöitä. Kaupan kohteenahan on keskimäärin 60% henkilökohtaisen elämän varallisuudesta. Ammattilaisten vaatimustasoa pitää yllä lisääntyvä kiinteistö- ja rakennusaloja ohjaava sääntely.
Laillistettu kiinteistönvälittäjä on riippumaton asiantuntija, jonka panos mm säästää aikaa, tuottaa riittävän määrän vastapuolia hyvän hinnan varmistamiseksi ja auttaa tulkitsemaan kaupan vaatimien todistusten, selvitysten ym sisältöjä ja verotuksen vaatimuksia. Osapuolten väliset vastuut eivät alustataloudessa haihdu eetteriin, vaan tosipaikan tullen voi olla vaikea löytää vastuunkantajaa. Vastuullinen välittäjä varmistaa kohteen tietojen oikeellisuuden ja pienentää näin molempien osapuolten riskiä.
Kaupan työläitä rutiinivaiheita kannattaa digitalisioida, jotta aika jää paremmin asiantuntijatyölle ja ihmisten kohtaamiselle. Täysin digitaalisesta asunnonvaihdosta haaveileville voi vielä tulla aika pitkäksi. Yksinkertaistenkin vaiheiden digitalisointi vie aikansa, iteraatiokierroksensa ja kehityspanoksensa. Todellisen toimintaa koskevan transformaation läpivienti, vaikka pienessäkin osassa arvoketjua, vaatii osapuolten hyvää yhteistyötä. Tämän vuoden aikana on viety loppuun muutama tuhat asuntokauppaa sähköisin dokumentein ja allekirjoituksin ilman pankissa istumista. Työtä vielä riittää, että tämä toimii saumattomasti ja sääntelyä kunnioittaen.
Parhaatkin tietoa jalostavat algoritmit tai koneoppiminen ottavat palvelualalla vasta ensi askeleita. Onnistuneen asuntokaupan syntyminen on monen henkilökohtaisen preferenssin yhteensovittamista. Tälle työlle en ihan äkkiä ennusta löytyvän korvaajaa edes informaatioteknologiasta.