
Eniten mökkikauppoja toukokuussa tehtiin Uudellamaalla, Etelä-Savossa ja Varsinais-Suomessa.
”Talvikuukausina loma-asuntokauppa keskittyy erityisesti Lappiin, mutta kesäkuukausina kauppoja tehdään erityisten edellä mainittujen maakuntien alueella. Viime vuosina myös Pirkanmaan suosio on lisääntynyt, ja parantuneet liikenneyhteydet pääkaupunkiseudulta Etelä-Savoon ovat vaan lisänneet kiinnostusta Järvi-Suomen ainutlaatuista luontoa ja vesistöä kohtaan”, Viljamaa kertoo.
Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusta mittaavasta tilastosta nähdään, että suomalaisten loma-asunnon ostamisen aikeet ovat koronapandemian jälkeen nousseet pysyvästi korkeammalle tasolle.
”Kun ennen koronavuosia mökin ostamisesta seuraavan kuuden kuukauden sisällä harkitsivat keskimäärin noin neljä prosenttia kuluttajista, koronan jälkeisinä vuosina vastaavat luvut ovat olleet keskimäärin noin kuusi prosenttia kuluttajista.”
”Etätyömahdollisuuksien lisääntyminen, paremmat mahdollisuudet vuokrata mökkiä lyhytaikaisesti ja kansainvälisen kiinnostuksen lisääntyminen Suomea sekä luontoamme kohtaan ovat keskeisiä syitä kiinnostuksen lisääntymiselle”, Viljamaa summaa.
Mökkikaupassa on myyjän markkinat ja asuntokaupassa ostajan markkinat
Tilastojen valossa myös mökkien hinnat ovat nousseet ja kiinteistönvälittäjät viestittävät, että kysyntää olisi enemmänkin kuin tarjontaa on tällä hetkellä.
”Asuntokaupassa ja mökkikaupassa onkin tältä osin lähes päinvastainen tilanne. Kun asunnoista on tarjontaa poikkeuksellisen paljon, mökeistä tarjontaa vaikuttaa olevan jopa liian vähän. Mökeistä käydäänkin välitysalan ammattilaisten mukaan useammin jopa tarjouskilpailuja”, sanoo Viljamaa.
”Näyttää siltä, että vuodesta 2025 on tulossa paras loma-asuntokaupan vuosi sitten koronapandemian buustaaman vuoden 2021, jolloin mökkeily oli monilta osin ainoa varteenotettava vaihtoehto lomailuun viruksesta johtuvien rajoitusten vuoksi.”
Loma-asuntoja myytiin yli viidennes viime vuotta enemmän

KVKL Hintaseurantapalveluun tallennetun datan perusteella toukokuussa myytiin yhteensä 412 loma-asuntoa, joista kaikki olivat käytettyjä. Viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna käytettyjen loma-asuntojen kokonaiskauppamäärä oli 21,9 % ja viiden vuoden keskiarvomääriin nähden -6,1 %.
Maakunnista määrällisesti eniten mökkikauppoja tehtiin toukokuussa Uudellamaalla (49 kpl, 11,4 % ed. vuosi), Etelä-Savossa (41 kpl, 141,2 %), Varsinais-Suomessa (38 kpl, 2,7 %) ja Pirkanmaalla (35 kpl, 16,7 %). Vähiten mökkikauppoja solmittiin Keski-Pohjamaalla (1 kpl, -80,0 %) sekä Pohjanmaalla (2 kpl, -60,0 %).
Prosentuaalisesti suurinta nousua kauppamäärissä edellisvuoteen verrattuna toukokuussa oli Etelä-Pohjanmaalla (6 kpl, 200 %).
Mökkien hintataso nousussa

Hintataso loma-asuntojen kaupoissa on noussut tammi–toukokuun aikana viime vuoden keskiarvoista. Keskimääräinen hinta oli 135 000 euroa ja mediaanihinta 100 000 euroa.

Maakunnista mökkikaupan kauppasummien kokonaisarvo oli tammi–toukokuun aikana korkein Lapissa (32,7 miljoonaa). Seuraavaksi arvokkaimpia kauppoja solmittiin Uudellamaalla (18 miljoonaa euroa) sekä Varsinais-Suomessa (12,5 miljoonaa euroa).
Koko maassa tammi–toukokuun loma-asuntokaupan kokonaisarvo nousi 15,6 % edellisvuodesta ja oli 137,4 miljoonaa euroa.
Lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu, data päivitetty 24.6.2025.
Lisätietoja:
Tuomas Viljamaa
toimitusjohtaja
tuomas.viljamaa@kiinteistonvalitysala.fi
P. +358 40 723 5821
KVKL Hintaseurantapalvelun kattavuus
- KVKL:n julkaisemiin tilastoihin ja markkinakatsauksiin viitatessa tulee lähde ilmoittaa seuraavasti: KVKL Hintaseurantapalvelu, www.hintaseurantapalvelu.fi, Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto, 26.06.2025 (katsauksen päiväys). Taulukkoa tai kuviota lainatessa niiden tulee näkyä sellaisenaan, ja lähde tulee ilmoittaa lainauksen alla kuten edellä.
- KVKL Hintaseurantapalveluun kerätään hinta- ja laatutiedot toteutuneista asunto- ja kiinteistökaupoista palvelussa mukana olevilta suomalaisilta kiinteistönvälittäjiltä ja rakennusliikkeiltä. Palvelun saavat käyttöönsä kaikki välitysliikerekisteriin merkityt kiinteistönvälittäjät sekä uudistuotannon osalta rakennusliikkeet, eikä käyttö edellytä liiton tai sen jäsenryhmittymien jäsenyyttä.
- KVKL Hintaseurantapalvelussa on tiedot yhteensä yli 1,75 miljoonasta asuntokaupasta vuodesta 1999 alkaen. KVKL Hintaseurantapalvelussa on mukana merkittävä määrä rakennusliikkeitä, joten sen tiedot antavat hyvän kuvan suoraan kuluttajille myytävien eli ns. kovan rahan uusien asuntojen markkinan kehittymisestä.
Keskeisimmät tilastot ja niiden rajaukset
- Liitto seuraa markkinan kehittymistä kuukausi-, vuosineljännes- ja vuositasolla. Vertaamme ajanjakson toteutuneita kauppamääriä vastaavaan vuoden takaiseen määrään, ja julkaisemme tähän perustuen muutosprosentin. Pitkäaikaisena keskiarvona käyttäessämme viiden edeltävän vuoden kauppamäärien keskiarvoa halutun jakson osalta, johon vertaamme kuluvan vuoden toteumaa.