
Kuten muistamme, vuoden 2024 tammikuu oli vuosikymmeniin historian heikoin asuntokauppakuukausi. Käytettyjen asuntojen kauppamäärä jäi viime vuoden tammikuussa alle 2 900 kaupan. Myös vuoden 2023 tammikuu oli poikkeuksellisen heikko kuukausi. Käytettyjen asuntojen kaupat jäivät myös kaksi vuotta sitten alle 3 000 kaupan.
”Tammikuu on tyypillisesti asuntomarkkinoiden suhdanteiden heikoin kauppakuukausi. Tämän vuoden ensimmäisen kuukauden kauppamäärä kertoo selkeästi kasvusta verrattuna edellisten vuosien vertailukuukausiin, mikä vahvistaa näkymää asuntomarkkinoiden käänteestä ja suhdanteen vahvistumisesta”, toteaa Viljamaa.
Pääkaupunkiseudun kauppamäärissä vahvaa nousua
Viime vuoden aikana nousi esille pääkaupunkiseudun vaimeus asuntokaupassa.
”Tammikuun luvut osoittavat, että pääkaupunkiseutu alkaa ottamaan paikkaansa Suomen asuntomarkkinoiden veturina. Koko pääkaupunkiseudun kauppamäärät ovat selvästi edellä vuoden takaista. Erityisesti Espoossa kokonaiskauppamäärät kasvoivat peräti 69 prosenttia”, huomioi Viljamaa.
Asuntojen hinnat jatkoivat laskuaan tammikuussa
Asuntojen hinnat ovat laskeneet viimeisen kahden vuoden aikana selvästi.
”Realistisen hinnoittelun merkitys on edelleen erittäin tärkeä, jos ja kun haluaa saada asunnon kaupaksi. Uudiskohdekaupan haasteet ovat edelleen asuntojen hinnoittelussa. Käytettyjen asuntojen hinnat ovat laskeneet uudiskohteita enemmän”, Viljamaa jatkaa.
Myyntiajat olivat tammikuussa edelleen nousussa.
”Nyt näyttää siltä, että pitkään myynnissä olleita asuntoja on alkanut menemään kaupaksi. Sellaisia kohteita, joihin ei ole tullut yhteydenottojakaan aiemmin, on saatu myytyä. Kun pitkään myynnissä olleista kohteista sovitaan kauppa, se luonnollisesti pidentää myyntiaikoja ensin. Seuraavaksi asuntomarkkinoiden piristyessä myös myyntiajat lähtevät laskuun.”
Suomalaisilla menee paremmin kuin ajatellaan
Viljamaan mukaan viime vuonna inflaation vaikutus oli käytännössä nolla prosenttia ostovoimaan.
”Suomalaisten ostovoima vahvistui ja tänä vuonna jatkaa vahvistumistaan. Silti suomalaiset ajattelevat, että hintojen nousu on jopa lähes viisi prosenttia. Meillä siis ajatellaan, että menee huonommin kuin oikeasti meneekään.”
”Tänä vuonna ohjauskorkojen laskiessa kuluttajien ostovoima vahvistuu edelleen ja korontarkistuspäivät ovat todennäköisesti positiivisia yllätyksiä perheille ja asuntovelallisille. On hyvin todennäköistä, että myös vuokralta palataan omistusasumiseen, mikä jälleen lisää aktiivisuutta asuntokaupoilla”, hän arvioi.
Päähuomiot, data päivitetty 5.2.2025:
- Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton ylläpitämään KVKL Hintaseurantapalveluun raportoitiin tammikuussa maanlaajuisesti yhteensä kpl 3 608 vanhojen asuntojen kauppaa (24,9 % tammikuu 2024) ja 89 kpl uudisasunnon myyntiä (-19,8 %), eli yhteensä 3 697 kpl asuntokauppoja (23,3 %).
- Käytettyjen kerrostaloasuntojen keskimääräiset neliöhinnat perustuen KVKL hintaindeksiin laskivat tammikuussa pääkaupunkiseudulla -1,9 % ja muissa isoissa kaupungeissa -2,0 % joulukuuhun verrattuna.
- Keskimääräisissä myyntiajoissa suurin muutos joulukuuhun verrattuna oli pääkaupunkiseudun omakoti- ja rivitaloasuntojen myyntiaikojen pidentyminen yli 3 viikolla.
Tammikuun kauppamäärät korkeimmillaan vuoden 2022 jälkeen

Tammikuussa Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton ylläpitämään KVKL Hintaseurantapalveluun raportoitiin maanlaajuisesti yhteensä 3 608 kpl vanhojen asuntojen kauppaa (24,9 % tammikuu 2024, -8,8 % 5 v ka) ja 89 kpl uudisasunnon myyntiä (-19,8 %, -84,0 % 5 v ka), eli yhteensä 3 697 kpl asuntokauppoja (23,3 %, -18,1 % 5 v ka). Lisäksi myytiin 86 kpl loma-asuntoa, 82 kpl tontteja, sekä 292 kpl muita välitysalan vaihdannan alaisia kohteita kuten liiketiloja, parkkipaikkoja tai varastoja. Tammikuun kokonaiskauppamäärä oli nämä mukaan lukien 4 157 kpl kohteita, mikä on 20,0 % vuoden 2024 tammikuun tasosta ja -19,2 % viiden vuoden keskiarvosta.
Asuntotyyppejä tarkastellessa tammikuussa myydyistä käytetyistä asunnoista 1 940 kpl (18,0 % vrt. tammikuu 2024, -13,6 % 5 v. ka) sijaitsivat kerrostaloissa ja 879 kpl (29,3 %, -5,1 % 5 v. ka) olivat rivitalo- tai paritaloasuntoja. Käytettyjen omakotitalojen tai erillistalojen kauppoja solmittiin valtakunnallisesti 789 kpl (39,9 %, 0,4 % 5 v. ka). Uusista asunnoista 62 kpl oli kerrostaloasuntoja (-8,8 %, -86,0 % 5 v. ka), 16 kpl rivitaloasuntoja ( -56,8 % ed. vuosi, -83,4 % 5 v. ka) ja 11 kpl omakotitaloja (83,3 % ed. vuosi, -42,1 % 5 v. ka).
Pääkaupunkiseudulla myytiin tammikuussa 914 käytettyä asuntoa, mikä on 40,8 % nousua edellisvuoden tammikuun kauppamääriin ja 26,8 % kahden vuoden takaiseen verrattuna. Pääkaupunkiseudun kehyskunnissa asuntokauppoja tehtiin 209 kpl (20,1 % vrt. ed. vuosi, 17,4 % tammikuu 2023). Muualla Suomessa tehtiin 2 485 kpl käytettyjen asuntojen kauppaa (20,3 % ed. vuosi, 19,1 % tammikuu 2023). Pääkaupunkiseudun kauppamäärien osuus koko Suomen kauppamäärästä oli tammikuussa 25,3 %, pääkaupunkiseudun kehyskuntien 5,8 % ja muun Suomen 68,9 %.
Käytettyjä asuntoja suurista kaupungeista myytiin eniten tammikuussa Helsingissä 517 kpl (33,2 % ed. vuosi, -11,0 % 5 v. ka), Espoossa 254 kpl (71,6 %, 6,7 % 5 v. ka) ja Tampereella 229 kpl (6,0 % ed. vuosi, -12,2 % 5 v. ka)
Uusia asuntoja myytiin suurista kaupungeista kappalemääräisesti eniten tammikuussa Tampereella 17 kpl (13,3 % ed. vuosi, -77,3 % 5 v. ka), Oulussa 13 kpl (30,0 % ed. vuosi, -69,1 % 5 v. ka) ja Espoossa 11 kpl (22,2 % ed. vuosi, -86,8 % 5 v. ka).
Maakunnista kappalemääräisesti eniten käytettyjä asuntoja myytiin tammikuussa Uudellamaalla 1 236 kpl (33,2 % ed. vuosi, 25,5 % 2 v. takainen), Pirkanmaalla 423 kpl (18,8 %, 37,8 % 2 v. takainen) ja Varsinais-Suomessa 330 kpl (21,8 %, 11,5 % 2 v. takainen). Kauppamäärissä eniten prosentuaalista muutosta edellisvuoteen nähden oli Pohjanmaalla (98 kpl, 55,6 %, 38,0 % 2 v. takainen), Etelä-Savossa (87 kpl, 55,4 %, 8,8 % 2 v. takainen) ja Lapissa (87 kpl, 45,0 %, 7,4 % 2 v. takainen).
Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnoissa keskimäärin kaksi prosenttia laskua

Käytettyjen kerrostaloasuntojen keskimääräiset neliöhinnat perustuen KVKL hintaindeksiin laskivat tammikuussa pääkaupunkiseudulla -1,9 % ja muissa isoissa kaupungeissa -2,0 % joulukuuhun verrattuna. Tampereella laskua oli -3,6 %, Oulussa -2,4 % Turussa -0,7 %.
Vuoden takaiseen tammikuuhun verrattuna käytettyjen kerrostaloasuntojen keskimääräiset hinnat laskivat keskimäärin -3,5 % pääkaupunkiseudulla ja -2,4 % muissa suurissa kaupungeissa. Turussa hinnat nousivat 1,9 %, Tampereella ne laskivat -2,1 % ja Oulussa -10,0 %.
Myyntiajat pitenivät etenkin pääkaupunkiseudun pientaloissa

Tammikuussa keskimääräinen myyntiaika käytetyissä pääkaupunkiseudun kerrostaloasunnoissa oli 111 päivää (joulukuussa 105 pv), ja muualla Suomessa 131 päivää (joulukuussa 121 päivää). Rivitaloasunnoissa myyntiaika oli pääkaupunkiseudulla keskimäärin 131 päivää (joulukuussa 106 pv) ja muualla Suomessa 121 päivää (joulukuussa 113 pv). Omakotitalojen keskimääräinen myyntiaika oli pääkaupunkiseudulla 147 päivää (joulukuussa 125 pv) ja muualla Suomessa 155 päivää (joulukuussa 149 pv).
Pääkaupunkiseudulla käytetyt yksiöt myytiin tammikuussa keskimäärin 93 päivässä, kaksiot 111 päivässä ja kolmiot sekä neliöt 114 päivässä. Yksiöiden kaupanteko kävi nopeitten Vantaalla 89 päivässä, Helsingissä se vei 90 päivää ja Espoossa 134 päivää. Kaksiot menivät kaupaksi Helsingissä 105 päivässä, Vantaalla 119 päivässä ja Espoossa 125 päivässä. Kolmiot ja neliöt myytiin Helsingissä sekä Espoossa 113 päivässä ja Vantaalla 117 päivässä. Omakotitalot myytiin Vantaalla 121 päivässä, Helsingissä 149 päivässä ja Espoossa 164 päivässä.
Lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu
Lisätietoja:
Tuomas Viljamaa
toimitusjohtaja
tuomas.viljamaa@kiinteistonvalitysala.fi
p. +358 40 723 5821
KVKL Hintaseurantapalvelun kattavuus
- KVKL:n julkaisemiin tilastoihin ja markkinakatsauksiin viitatessa tulee lähde ilmoittaa seuraavasti: KVKL Hintaseurantapalvelu, www.hintaseurantapalvelu.fi, Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto, 11.2.2025 (katsauksen päiväys). Taulukkoa tai kuviota lainatessa niiden tulee näkyä sellaisenaan, ja lähde tulee ilmoittaa lainauksen alla kuten edellä.
- KVKL Hintaseurantapalveluun kerätään hinta- ja laatutiedot toteutuneista asunto- ja kiinteistökaupoista palvelussa mukana olevilta suomalaisilta kiinteistönvälittäjiltä ja rakennusliikkeiltä. Palvelun saavat käyttöönsä kaikki välitysliikerekisteriin merkityt kiinteistönvälittäjät sekä uudistuotannon osalta rakennusliikkeet, eikä käyttö edellytä liiton tai sen jäsenryhmittymien jäsenyyttä.
- KVKL Hintaseurantapalvelussa on tiedot yhteensä yli 1,7 miljoonasta asuntokaupasta vuodesta 1999 alkaen. Palvelussa on mukana merkittävä määrä rakennusliikkeitä, joten sen tiedot antavat hyvän kuvan suoraan kuluttajille myytävien eli ns. kovan rahan uusien asuntojen markkinan kehittymisestä.
Keskeisimmät tilastot ja niiden rajaukset
- Liitto seuraa markkinan kehittymistä kuukausi-, vuosineljännes- ja vuositasolla. Vertaamme ajanjakson toteutuneita kauppamääriä vastaavaan vuoden takaiseen määrään, ja julkaisemme tähän perustuen muutosprosentin. Pitkäaikaisena keskiarvona käyttäessämme viiden edeltävän vuoden kauppamäärien keskiarvoa halutun jakson osalta, johon vertaamme kuluvan vuoden toteumaa.
- Hintojen tilastointiin käytetään liiton käyttöön tuotettua vanhojen kerrostaloasuntojen laatuvakioitua hintaindeksiä, joka on laskettu 13 suurimmalle paikkakunnalle (Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Oulu, Pori, Tampere, Turku, Vaasa, Vantaa). Indeksin perusvuosi on 2015.