Vuoden 2020 asuntomarkkinoiden herkkäliikkeisyys jatkui kolmannella kvartaalilla rajoitusten ja myynnin varovaisuuden välissä, asuntokaupan kokonaiskasvun ollessa maltillinen 2,1 %.

Vanhoja asuntoja vaihdettiin 3,4 % (yli 17 800 kappaletta) enemmän kuin viime vuonna. Uusissa vaihto, lähes 2600 kappaletta, jäi 5,7 % edellisestä kaudesta.

Yhteensä uusia ja vanhoja asuntoja myytiin koko maassa kolmannen kvartaalin aikana yli 20 000, mikä on enemmän kuin kertaakaan viimeisten 5 vuoden aikana. Kasvua on avittanut vuodesta 2016 alkanut uudistuotannon buumi ja kevään rytminhäiriön korjauksen ajoittuminen. Myös myyntiajoissa on nähtävissä tutumpia lukuja huhtikuussa nähtyjen ennätyksellisen nopeista ajoista.

Asuntokaupan kasvua vetivät erityisesti pääkaupunkiseutu ja sen kehyskunnat. Suomalaisten matkailu suuntautui viime kesänä pihalle ja lisähuoneeseen, mikä todentui yli 15 % myynnin kasvulla kehyskuntien vanhoissa asunnoissa viime vuoteen verrattuna. Kun tiedetään, että pääkaupunkiseudun ja kehyskuntien kauppa kattaa noin kolmasosan koko Suomen vanhojen asuntojen kaupasta, on näillä merkittävä painoarvo koko maan asuntokaupan kehityksessä.


Kasvu on kohdistunut erityisesti pientaloihin: vanhojen rivitaloasuntojen ja omakotitalojen myynti kasvoi selvästi, kun taas vanhojen kerrostaloasuntojen kauppa kävi viime vuoden tasolla. Syyskuun ominaispiirre näyttää olevan omakotitalojen vaihdon voimakas kasvu, yli 12 % edellisvuodesta.

Vanhojen asuntojen myyntimäärissä yli 10 prosentin kasvuluvut toteutuivat Espoossa, Vaasassa, Joensuussa ja Seinäjoella. Myös mökkibuumi pitää pintansa, vaikka luvut ovatkin muutamissa sadoissa kappaleissa. Syyskuussa vaihtoi omistajaa yhä lähes saman verran kuin edellisen vuoden parhaina kesäkuukausina, eli 473 loma-asuntoa.

Pääkaupunkiseudulla vanhan kerrostaloasunnon keskimääräinen neliöhinta oli 5 014 euroa, kun se muualla Suomessa oli 2 409 euroa. Turussa asuntojen hintakehitys rauhoittui vanhalle trendille ja jatkaa Suomen kärkipäässä, vaikka kolmas kvartaali laskikin 2,6 % edellisestä.

Uusien asuntojen yhtiölainat ja vuokratontit

Asunnonvaihdon yhteydessä eteen tulevat yhä useammin uusia asumisen hintaan vaikuttavia tekijöitä. Uusien asuntojen kohdalla yhtiölainojen osuus asunnon hinnasta on koko maassa kivunnut jo lähes 60 %:iin. Suurimmat yhtiölainaosuudet löytyvät pohjoisemmasta eli Pohjois-Pohjanmaalta, Pohjois-Savosta sekä Lapista, jossa yhtiölainaa on ollut jopa 68 % uuden asunnon hinnasta.

Vuokratontille rakentaminen vaihtelee voimakkaasti maakunnittain. Pirkanmaalla se näyttää olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus, sillä yli 64 % kolmannen kvartaalin vaihdetuista asunnoista on sijainnut vuokratontilla. Pääkaupunkiseudulla vastaava luku jää alle 30 %.
Lisätiedot

Annukka Mickelsson
Toimitusjohtaja
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto
050 339 0963