Laki tulee muuttumaan 15.7.2025 siten, että tiettyjen erillisessä asetuksessa määriteltyjen maiden kansalaiset eivät lähtökohdin voi lainkaan saada lupaa kiinteistön hankintaan Suomessa. Mainittua asetusta ei ole vielä annettu, mutta puolustusministeriön tiedotteen mukaan tällaisia valtioita ovat Venäjä ja Valko-Venäjä. Toisin sanoen jatkossa Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaiset eivät voi lähtökohdin lainkaan ostaa kiinteistöä Suomesta vaan näiden maiden kansalaisuus on luvan myöntämisen ehdoton este. Poikkeuksena ovat henkilöt, joilla on kiinteistön hankinnan sekä luvan hakemisen hetkellä voimassa oleva pysyvä oleskelulupa Suomeen tai Suomen myöntämä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen pysyvä EU-oleskelulupa.

Muutos koskee myös yhteisöjä kuten yrityksiä, yhdistyksiä ja säätiöitä. Lupaa kiinteistön hankintaan ei myönnetä myöskään muun muassa yhteisölle, joka on rekisteröity Venäjän tai Valko-Venäjän alueelle.

Ennen muutosten voimaantulopäivää viimeistään 14.7.2025 klo 16.15 puolustusministeriölle jätetyt venäläisten ja valkovenäläisten ostolupahakemukset käsitellään vanhan prosessin mukaisesti. Lupa-asia käsitellään hakemuksen jättöpäivän eikä kaupantekopäivän päivämäärän mukaisesti.

Ohjeistusta tullaan täsmentämään KVKL:n lakivaliokunnan toimesta vielä myöhemmin. Tästä tiedotetaan erikseen.

Lue myös Puolustusministeriön sivuilta aiheesta.