Digi- ja väestötietovirastosta asiakkaan on mahdollista tilata todistuksia omista henkilötiedoistaan usealla eri tavalla hyväksyttäviä käyttötarkoituksia varten.
Todistusten, kuten elossaolo-, siviilisääty-, syntymä-, asuinpaikka- ja avioliittotodistuksen, tilaaminen Digi- ja väestötieto viraston itsepalvelun kautta on nopeampi ja edullisempi vaihtoehto verrattuna esimerkiksi puhelimitse tilattaviin todistuksiin. Itsepalveluun kirjautuminen edellyttää tunnistautumista suomalaisilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Todistuksen saa itsepalvelusta kotimaiseen käyttöön heti sähköisesti ja se maksaa 10 euroa. Todistus on sähköinen pdf-dokumentti eikä siihen lisätä allekirjoitusta, vaan siinä on sähköinen tunniste.
Todistuksia voi tilata myös muuten kuin itsepalvelun kautta Digi- ja väestötietovirastolta. Virastolta esimerkiksi verkkolomakkeella, puhelimitse tai sähköpostitse tilattaessa otteet väestötietojärjestelmästä (kuten elossaolotodistus) maksavat 18 euroa/kpl eli ne ovat kalliimpia ja pyyntöjen käsittelyaika on pidempi kuin itsepalvelun todistuksissa. Tilauksen yhteydessä asiakkaan täytyy myös itse tietää mitä tietoja todistukselle tarvitaan, kuten esimerkiksi mitä kiinteistönvälittäjä on nimenomaan pyytänyt.
Suositeltavaa on, että kiinteistönvälittäjä ohjeistaa asiakkaitaan tilaamaan todistuksia Digi- ja väestötietoviraston itsepalvelusta, joka on nopeampi ja edullisempi vaihtoehto asiakkaille.
Todistukset väestötietojärjestelmästä -itsepalvelu löytyy osoitteesta https://todistukset.maistraatti.fi/.