Laki eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta muuttui 15.7.2025 siten, että tällä hetkellä Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaiset eivät voi lähtökohdin saada lupaa kiinteistön hankintaan Suomessa. Lue KVKL:n lakivaliokunnan tiedote asiasta täältä.
KVKL:n lakivaliokunnan näkemyksen mukaan, kun ostaja on EU-/ETA-alueen ulkopuolelta, hänelle on kerrottava, että lakiin eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta sisältyy luvan myöntämisen ehdottomia esteitä ja ohjattava ostaja hankkimaan lisätietoja puolustusministeriöltä. Puolustusministeriö arvioi luvan tarpeen sekä luvan myöntämisen edellytykset kunkin kaupan osalta eikä arviointi kuulu välitysliikkeen velvollisuuksiin.
KVKL:n lakivaliokunta on huomioinut välitysliikkeen tiedonantovelvollisuuden kiinteistön ostotarjouksen sekä ostotoimeksiannon malleissa. Asia tullaan tarpeen mukaan huomioimaan myös Hyvän välitystavan ohjeessa, jonka päivitetty versio julkaistaan 30.9.2025.
Lisätietoja aiheesta on saatavilla puolustusministeriöltä.