Haku Hyvän välitystavan lähettilääksi järjestettiin tänä syksynä jo toista kertaa avoimena hakuna KVKL:aan. Saimme monia hyviä hakemuksia liiton luottamustehtävään, joista lämmin kiitos kaikille hakijoille!  

Lähettiläät valitsee vuosittain Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hallitus. Valintaperusteina ovat aito intohimo ja omistautuminen entistä turvallisemman, reiluja pelisääntöjä noudattavan asuntokaupan sekä koko alan kehittämiseen. Lähettiläät ovat osoittaneet jo aiemmin työssään erinomaisia yhteistyötaitoja sekä aitoa asiakaslähtöisyyttä. Pohjavaatimuksina tehtävälle on suoritettu LKV-tutkinto, Hyvän välitystavan huolellinen noudattaminen ja kuuluminen KVKL:n jäsenorganisaatioon.  

”Lähettiläillä on erityinen rooli kiinteistönvälitysalan vaikuttamisen tukena sekä toimialan yhteiskunnallisen merkityksen nostamisessa. He edistävät omalla esimerkillään alan korkeaa osaamista sekä välittäjien ammattitaidon arvostuksen kehittämistä”, korostaa toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa KVKL:sta.  

Lähettiläät nostavat esiin omaa työtään ja arkeaan, Hyvän välitystavan ohjetta ja muita alan uutisia kuluttajien, kollegoiden, median ja yhteistyökumppaneiden keskuudessa. Lähettiläät ovat näkyvästi esillä somessa, ja esiintyvät eri tilaisuuksissa ja kanavissa niin KVKL:n kuin omien verkostojensa Heitä voi seurata hashtageilla #hyvävälitystapa ja #hyvänvälitystavanlähettiläs

Haastattelukysymykset lähettiläille

  1. Millainen kokemus, koulutus sekä osaaminen sinulle on välitysalalta?  
  2. Millainen on oma kotisi ja millä paikkakunnalla? Mitkä asiat sinulle ovat kodissa tärkeitä?  
  3. Mitä harrastat vapaa-ajalla? 
  4. Millä mielin ja odotuksin lähdet luottamustehtävään Hyvän välitystavan lähettilääksi? Mitä hyvä välitystapa sinulle työssäsi merkitsee? 

Eula Wessberg 

Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, julkinen kaupanvahvistaja, partner 

Bo LKV, Pori 

1) Ensi vuonna tulee täyteen kuusi vuotta välitysalalla. Aloitin alalla vuonna 2020 keskittymällä markkinointiin, brändin rakentamiseen ja toimin taustatehtävissä muiden välittäjien tukena. Vuonna 2024 siirryin kentälle asiakkaiden ja kotien myynnin pariin, ja viime toukokuusta alkaen olen toiminut kiinteistönvälittäjänä Bo LKV:n uudella Porin konttorilla. 

2) Asun itse 50-luvun talossa lähellä Porin keskustaa. Olen aina pitänyt vanhojen talojen tunnelmasta ja erityisesti 50-luvun tyylistä. Mielestäni omassa kodissa pitää olla vapaus tarttua vasaraan ja toteuttaa luovasti omia visioita. 

3) Vapaa-ajalla minut löytää usein pienten kotiprojektien parista tai urheilemassa, yleensä painonnostosalilta levypainojen kimpusta. 

4) Minulle tärkeintä välitystyössä on tehdä työtä asiakkaiden luottamuksen arvoisesti – hyvää välitystapaa noudattaen, ilolla ja vahvalla positiivisella energialla. 

Odotan, että vuosi Hyvän välitystavan lähettiläänä tulee olemaan urani antoisimpia ja toivon saavani vaikuttaa lähettiläsvuotenani paitsi alamme kehitykseen myös toimimaan innostavana esimerkkinä välittäjäkollegoille ja rohkaisemaan uusia nuoria tekijöitä hakeutumaan alalle. 

Mona Sinyan 

Ylempi kiinteistönvälittäjä YKV, LKV 

Huoneistokeskus Lahti

1) Olen toiminut kiinteistönvälittäjänä vuodesta 1987, ja kohta tulee 40 vuotta täyteen. Tähän työuraan on mahtunut mm. omaa yritystä, pankkisidonnaista yritystä sekä yksityisyrittäjän alaisuudessa toimimista. Kuusi vuotta sitten ympyrä sulkeutui ja palasin siihen yritykseen, jossa aloitinkin eli Huoneistokeskukseen (silloinen SKV). LKV-tutkinnon suoritin jo vuonna 1988 ja YKV-tutkinnon vuonna 2006. 

Toimialueenani on ollut Riihimäki, Loppi ja viimeiset 16 vuotta Lahti ja sen ympäristökunnat. Kokemusta on runsaasti erilaisista myyntikohteista, osakkeista, omakotitaloista, maatiloista ja vapaa-ajan kohteista. 

2) Kaikki asumismuodot on koettu ja tällä hetkellä nautin huolettomasta asumisesta kerrostalossa muutaman kilometrin päässä Lahden keskustasta. 

Koti on minulle erittäin tärkeä paikka, jossa ovat rakkaat tavarani ja jossa voi rauhoittua. 

3) Työ rajoittaa jonkin verran harrastuksia, mutta tällä hetkellä kalenterissa on kerran viikossa vesijumppaa ja hopeakorujen teon opettelemista. Lisäksi luen kirjoja ja nautin pitkistä kävelyistä. 

4) Todella innokkaana ja kiitollisena siitä, että saan toimia Huoneistokeskuksen valitsemana lähettiläänä vuonna 2026. Tämä on yksi urani huippuhetkistä. Tulee olemaan tosi mielenkiintoista osallistua lakivaliokunnan tapaamisiin. Samalla myös mahdollisuus itse saada uutta näkemystä alasta, tavata muidenkin firmojen kollegoja ja vaihtaa ajatuksia. Mielelläni myös välitän tietoa kiinteistövälittäjän työstä: siitä mitä kaikkea muutakin se on kuin asunnon esittelyä. 

Hyvä välitystapa on ollut ohjenuorana ilmestymisestään asti, ja sen mukaan olen toiminut.  Uskoisin, että minulla olisi paljonkin annettavaa lähes 40 vuoden kokemuksellani kiinteistönvälityksessä.  

Heli Airas

Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiLEAT

Kiinteistömaailma Mikkeli

1) Olen tehnyt myyntityötä lähes koko ikäni ja siirryin kiinteistönvälitysalalle vuonna 2011 täysin ummikkona – en tiennyt asunnoista juuri mitään, mutta halu oppia oli valtava. Tie ei ole ollut pelkkää nousua, vaan myös haasteita, jotka ovat opettaneet paljon. Vuonna 2012 suoritin LVV- ja LKV-pätevyyden ja vuonna 2023 KiLEAT-erikoisammattitutkinnon.  

Vuosien varrella olen saanut laajan kokemuksen asuntojen ja kiinteistöjen myynnistä sekä vuokrauksesta. Minulle välitystyö on ennen kaikkea ihmisten kohtaamista ja sen varmistamista, että jokainen asiakas kokee prosessin sujuvaksi ja luotettavaksi.    

2) Perheeseeni kuuluu puolisoni Jouni, kääpiösnautseri Daisy sekä meidän molempien aikuiset lapset ja kolme lastenlasta, jotka tuovat elämään toisenlaista iloa ja vauhtia. Asumme vuonna 1966 valmistuneessa rintamamiestalossa keskellä Mikkeliä. Rakastan vanhoja taloja, niiden tunnelmaa ja tarinoita – niissä on sielua, jota ei voi rakentaa uudelleen. Kodissa minulle tärkeitä ovat valo, toimiva keittiö, yhdessä syöminen ja tietenkin sauna – se on arjen paras rentoutumispaikka. 

3) Vapaa-ajalla viihdyn luonnossa ja vesien äärellä, mökki Kuolimon rannalla on se paikka, jossa rentoudun ja kerään voimia. Liikuntaa harrastan satunnaisesti eli liian harvoin, ja rakastan avantouintia. 

4) Hyvän välitystavan lähettilääksi lähden innostunein mielin: odotan mahdollisuutta edistää alamme arvostusta ja tuoda esiin kiinteistönvälitystyön monipuolisuutta ja ammattimaisuutta. Minulle hyvä välitystapa tarkoittaa rehellisyyttä, avoimuutta ja asiakkaan kunnioittamista – sitä, että jokainen toimeksianto hoidetaan eettisesti ja ammattitaidolla. Haluan olla mukana vahvistamassa luottamusta, jakamassa kokemuksia ja kertomassa, kuinka vastuullista ja vaativaa työtä kiinteistönvälitys on. Työssäni yhdistän asiantuntemuksen ja ripauksen huumoria sekä inhimillisyyden, sillä välitystyö on täynnä suuria tunteita. On etuoikeus saada olla mukana asiakkaiden tärkeissä hetkissä! 

Minna Kivimäki  

Kiinteistönvälittäjä LKV, KED 

OP Koti, Pirkanmaa 

1) Lähdin kiinteistönvälitysalalle alanvaihtajana vajaat viisi vuotta sitten, ja sen jälkeen olen suorittanut KED- ja LKV-tutkinnot. Työssäni minua motivoi ennen kaikkea se, että saan auttaa ihmisiä löytämään kodin, joka tuntuu omalta.  

2) Asun itsekseni Nokialla omakotitalossa ja nautin arjen pienistä projekteista, kuten sisustamisesta ja remontoinnista.  Kodin merkitys on minulle suuri, sen tulee olla paikka, jossa voi hengähtää ja rentoutua pitkän työpäivän jälkeen. Perheeseeni kuuluu yksi, jo omillaan asusteleva aikuinen poika. 

3) Vapaa-ajalla nautin ulkoilusta ja liikunnasta, ja haaveilen tanssin pariin palaamisesta. 

4) Hyvä välitystapa on ollut minulle yksi työn kulmakivistä. Ei vain ohje, vaan ajattelutapa ja lupaus asiakkaille. Tärkeää on, että me välittäjät toimimme eettisesti, avoimesti ja asiakaslähtöisesti ja että myös asiakkaat ymmärtävät, mitä Hyvä välitystapa tarkoittaa. Haluan varmistaa, että asiakkaat ymmärtävät prosessin ja kokevat sen läpinäkyväksi ja luotettavaksi. Uskon, että alalla on vielä paljon tehtävää tiedonsaannin, selkeän viestinnän ja luottamuksen vahvistamiseksi ja haluan olla mukana rakentamassa tätä muutosta. Myös välittäjän työn arvostuksen vahvistaminen on yksi sydäntä lähellä olevista teemoista. 

Odotan innolla mitä kaikkea hienoa, uutta ja ihmeellistä vuosi tuo tullessaan. 

Richard Bethell 

Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, KiLAT 

RE/MAX Noste, Riihimäki  

1) Olen työskennellyt kiinteistönvälitysalalla kaksi vuotta ja aloittanut urani haastavassa markkinatilanteessa, mikä on vahvistanut osaamistani ja sinnikkyyttäni. 

Vahvan asiakaspalveluosaamisen lisäksi sosiaalinen media on yksi tärkeimmistä työvälineistäni asiakkaiden tavoittamisessa ja alan esiin tuomisessa. 

2) Asun Riihimäellä, ja koti merkitsee minulle ennen kaikkea rauhaa. Tärkeintä kodissa ei ole seinät, vaan se, kenen kanssa ne jakaa – ja tällä hetkellä saan jakaa ne kumppanini kanssa. 

3) Vapaa-ajallani harjoittelen vapaaottelua ja thainyrkkeilyä. Kamppailulajit antavat minulle energiaa ja hyvää vastapainoa työhön. 

4) Haluan edistää alan yhtenäisyyttä sekä reiluja pelisääntöjä. Hyvä välitystapa tarkoittaa minulle avoimuutta ja tasapuolisuutta kaikkien välittäjien kesken. Toivon, että voimme samalla lisätä koko alan näkyvyyttä ja kehittää sitä yhdessä eteenpäin. Lähden tehtävään avoimin mielin ja odotan innolla tulevaa! 

Stefan Koivikko 

Ylempi kiinteistönvälittäjä YKV, LKV 

Roof LKV, Helsinki 

1) Olen pääkaupunkiseudulla koko urani toiminut kiinteistönvälitysalan ammattilainen. Aloitin alalla vuonna 2018, ja jo urani alkuvaiheessa huomasin, että asuntojen, asukkaiden ja kaupungin dynamiikka innostavat minua jatkuvasti kehittymään. 

Suoritin LKV-pätevyyden pian urani alussa saaden hyvän perustan välitystyöhön. Kesällä 2024 suoritin YKV-tutkinnon, joka syvensi osaamistani kiinteistöjuridiikassa, alan sääntelyssä sekä vaativien välitystoimeksiantojen hoitamisessa. Koulutukseni ja kokemukseni täydentävät toisiaan ja auttavat minua tarjoamaan asiakkaille asiantuntevaa ja luotettavaa palvelua. 

Ennen välitysuraa monet saattoivat tuntea minut kilparadoilta. Kilpaurheilusta omaksutut määrätietoisuus, kurinalaisuus ja tavoitteellisuus näkyvät edelleen työotteessani – haluan edetä tehokkaasti, pitää lupaukseni ja saavuttaa asiakkailleni parhaan mahdollisen lopputuloksen. 

2) Asun Helsingin keskustassa, jossa arvostan erityisesti sijainnin helppoutta. Minulle kodissa tärkeintä on sen toimivuus ja harmonia – se, että tila tukee arjen sujuvuutta ja tuntuu samalla rauhalliselta ja tasapainoiselta vastapainolta kiireiseen työarkeen. 

Koti on paikka, jossa energian kuuluu palautua. Läheiset ja perhe ovat minulle tärkeitä. Pidän siitä, että koti tarjoaa tilan yhdessäololle mutta myös omalle rauhalle silloin, kun sitä tarvitaan. 

3) Vapaa-ajalla tykkään jättää kaiken suorittamisen pois ja tehdä asioita, jotka tuntuvat siinä hetkessä merkitykselliselle. On se sitten kävelylenkki lähiympäristössä, museovierailu tai omaa kuntoa ylläpitävä liikuntasuoritus. 

4) Luottamustehtävä Hyvän välitystavan lähettiläänä on kunniatehtävä, johon lähden innokkaana mukaan. Hyvä välitystapa on ollut mukana työssäni alusta asti, ja näen sen keskeisenä perustana laadukkaalle ja turvalliselle asuntokaupalle. Kiinteistönvälittäjillä on suuri vastuu, kun kyse on monille elämän merkittävimmistä kaupoista. Siksi haluan tehdä välittäjien osaamista näkyvämmäksi ja tuoda esiin alan vahvaa asiantuntijuutta. On aidosti hienoa saada olla mukana kehittämässä ja edistämässä vastuullisen, ammattitaitoisen kiinteistönvälityksen arvomaailmaa. 

Sari Salmela 

Yrittäjä, ylempi kiinteistönvälittäjä YKV, LKV, eMBA, kaupanvahvistaja  

Sp-Koti Vantaa Tarina 

1) ‎Olen toiminut kiinteistönvälitysalalla vuodesta 2018 alkaen. Tällä hetkellä toimin yrittäjänä Sp-Koti -ketjussa. Ennen siirtymistäni kiinteistönvälitysalalle tein pitkän uran finanssialalla sijoitus-, rahoitus- ja myynninjohtotehtävissä. Tämä antaa minulle valmiudet neuvoa asiakkaitani myös esimerkiksi asuntokaupan rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä. Olen Laillistettu kiinteistönvälittäjä (LKV, LVV) sekä suorittanut alan korkeimman koulutustason, Ylemmän kiinteistönvälittäjän tutkinnon (YKV). Olen myös Maanmittauslaitoksen määräämä kaupanvahvistaja. Taustaltani löytyy kaupallisen alan tutkinto sekä sitä täydentävä eMBA-tutkinto.  

2) Asun Helsingin Oulunkylässä paritaloasunnossa puolisoni kanssa. Vaikka kodissa on tilaa hyvin runsaasti kahdelle aikuiselle, niin se palvelee meidän tarpeitamme hyvin. Puolisoni tekee etätöitä lähes koko ajan, ja itsekin työskentelen sekä toimistolla että kotona. Minulle tärkeäintä kodissa on oman kodin lämmin tunnelma ja tunne paikasta, johon on ihana palata joka päivä ja rauhoittua työpäivän kiireistä. Kun tulimme katsomaan nykyistä kotimme muutama vuosi sitten ensimmäisen kerran, niin tunne siitä, että tämä on etsimämme koti, tuli jo heti sisään astuttuamme. Se on jännää, miten se tunne voikin syntyä heti ovella. 

Minulla on kolme aikuista tytärtä, joilla on jo omat perheensä sekä neljä ihanaa lastenlasta. Lisäksi puolisoni lapset ja lapsenlapset kuuluvat läheisesti elämääni.  

3) Vapaa-ajalla toimin Lions Club Helsinki Aurorassa aktiivisesti. Lions Club on kansainvälinen hyväntekeväisyysjärjestö. Tuemme omilla aktiviteeteillamme oman alueemme lasten ja nuorten harrastustoimintaa sekä tuemme vähävaraisia lapsiperheitä ja muita apua tarvitsevia. Lisäksi pyrin pitämään itsestäni huolta säännöllisellä liikunnalla, johon oleellisesti kuuluu kuntosaliharjoittelu. Kesällä pyrin viettämään aikaa rakkaalla mökillä Pohjois-Savossa niin paljon kuin mahdollista. Pidän myös matkailusta ja pyrin irrottautumaan aina mahdollisuuden tullen vaikka pienellekin reissulle.  

4) Motivaationi lähettilään tehtävään tulee suuresta halusta vaikuttaa Hyvän välitystavan ohjeistuksen selkeyttämiseen ja noudattamiseen onnistuneiden asuntokauppojen mahdollistamiseksi. Lisäksi haluan päästä vaikuttamaan vastuullisen kiinteistönvälittäjän tehtävissä toimivien henkilöiden kouluttautumisen ja osaamisen kehittämiseen. Olen oppimis- ja kehittymishaluinen ja ”elän” asuntomarkkinaa. Olen halukas antamaan aikaani edistääkseni asuntokaupan turvallisuutta ja reiluja pelisääntöjä sekä vaikuttaa alan maineen ja arvostuksen positiiviseen kehitykseen. 

Jutta Nevala  

Ylempi kiinteistönvälittäjä, YKV, LKV, KTM 

Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL/Espoon Kiinteistönvälitys Merja Natunen LKV 

1) Olen toiminut kiinteistönvälittäjänä kohta kuuden vuoden ajan meidän perheyrityksessä. Olen valmistunut kauppatieteiden maisteriksi, opiskelujen ohella toimin Kiinteistömaailmassa myyntisihteerinä, joten kokemusta on kertynyt myös isommassa toimistossa toimimisesta. Valmistuttuani tein ihan muita juttuja, eikä minusta missään nimessä pitänyt tulla kiinteistönvälittäjää : )  

Kun sitten aloitin kiinteistönvälittäjän työt, suoritin heti LKV-tutkinnon. Viimeisimpänä suoritin viime kesänä YKV-tutkinnon. YKV tutkielmani aihe oli Hyvän välitystavan ohje kiinteistönvälittäjän työssä. Tutkielmassa selvitin miten kiinteistönvälittäjät hyödyntävät Hyvän välitystavan ohjetta välitystyössään ja mikä ohjeessa koetaan tärkeäksi välitystyön kannalta. Minut valittiin SKVL:n vuoden välittäjäksi vuonna 2024. 

2) Oma koti on kerrostaloasunto Espoossa. Kodissa on tärkeätä tunnelma, toiminnallisuus, sijainti ja näkymät huoneistosta. Muutettiin juuri uuteen isompaan kotiin, ja se on ihana! 

3) Olen pelannut pitkään futista ja jouduin useiden loukkaantumisten takia lopettamaan ison kentän pelit muutama vuosi sitten. Tänä vuonna tein kuitenkin paluun harrastesarjaan – ja mikä parasta – lapsuuden joukkueeseen FC Honkaan. Työn vastapainona tykkään muutenkin urheilla ja harrastan myös kuntosalilla käymistä ja laitepilatesta.   

4) Todella innokkain ja mielenkiintoisin mielin! Hyvä välitystapa ja Hyvän välitystavan ohje ovat tosi tärkeä osa kiinteistönvälittäjän työtä. Haluan tuoda hyvää välitystapaa tunnetuksi ja omalta osaltani vaikuttaa alan arvostukseen. Alan arvostuksen lisääminen tapahtuu ammattitaitoisten ja kouluttautuneiden välittäjien kautta. 

Paljon onnea ja menestystä lähettiläillemme tulevaan vuoteen!  Lämmin kiitos myös vuoden 2025 Hyvän välitystavan lähettiläille hienosta ja vaikuttavasta yhteistyöstä!  

Lisätietoja: 

Tuomas Viljamaa  

toimitusjohtaja  

tuomas.viljamaa@kiinteistonvalitysala.fi   

P. +358 40 723 5821