
Kiinteistönvälittäjä LKV
Pohjois-Suomen Habita Oy, Oulu
Hei Anne, millainen kokemus, koulutus sekä osaaminen sinulle on välitysalalta?
”Olen vahvan työmoraalin omaava, periksiantamaton pohjoisen ihminen. Enontekiöläinen, joka tykästyi Ouluun ja sen ihmisiin. Asiakkaiden keskuudessa olen tunnettu empaattisesta, kokonaisvaltaisesta ja välittömästä asiakaspalvelusta. Tammikuussa starttasi kiinteistönvälittäjän urani kymmenes vuosi käyntiin.
Suoritin LKV pätevyyden jo urani alkuaikoina. Näin sen tärkeänä osana välitystyötä, jossa lain tunteminen ja sen noudattaminen ovat merkityksellisimpiä asioita. Ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä huolehtii sekä ostajan että myyjän oikeuksista ja velvollisuuksista elämän suurimmissa kaupoissa. Ala on vaativa ja markkina koko ajan muuttuva, joten jatkuva kouluttautuminen ja itsensä kehittäminen on tärkeää.
Koen työni vahvasti luottamustoimena. On aina suuri kunnia löytää asiakkaan kodille juuri se oikea uusi omistaja.”
Millainen on oma kotisi ja millä paikkakunnalla? Mitkä asiat sinulle ovat kodissa tärkeitä?
”Asun Oulussa, vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungissa. Minulle kodissa on tärkeintä turvallisuuden tunne. Se on paikka, jossa voin rauhoittua ja kerätä energiaa värikylläisen sisustukseni kautta. Hyvillä naapurisuhteilla on myös suuri merkitys. On piristävää vaihtaa päivän kuulumiset taloyhtiön pihalla naapureiden kanssa. Hyväntuulisuus ja positiivisuus tarttuvat.
Kodin hyvä sijainti on myös tärkeää. Ulkoilen päivittäin, joten lähiluonto sekä puistot ovat olennainen tekijä kodin sijainnin kannalta, kuten keskustan kulttuuririentojen saavutettavuuskin.”
Mitä harrastat vapaa-ajalla?
”Kiinteistönvälittäjän työ on haastavaa ja raskasta pitkien työpäivienkin vuoksi. Liikunta auttaa jaksamaan työssä. Sulan maan aikaan pyöräilen paljon metsissä. Pyrin pääsemään luontoon aina kun mahdollista, sillä luonto rauhoittaa ja tasapainottaa. Lisäksi juoksu ja kuntosaliharjoittelu kuuluvat rutiineihini ympäri vuoden.
Opiskelu on ollut koko elämän pituinen harrastukseni, ja tällä hetkellä viimeistelen korkeakoulututkintoa työn ohella. Pidän tärkeänä kehittää itseäni, olla utelias, ymmärtää yhteiskuntaa ja sen rakenteita.”
Millä mielin ja odotuksin lähdet luottamustehtävään Hyvän välitystavan lähettilääksi? Mitä hyvä välitystapa sinulle työssäsi merkitsee?
”Hyvä välitystapa on kiinteistönvälittäjän tärkein työkalu, joka takaa kaupan osapuolille sen, että asiat hoidetaan yhteisesti sovituilla pelisäännöillä, lakia ja säädöksiä noudattaen. Hyvän välitystavan lähettilään luottamustehtävä on kunnianosoitus ja merkittävä virstanpylväs urallani. Odotan suurella innolla, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.
Haluan korostaa luottamustehtävässäni asiakaspalvelun merkitystä, lain noudattamisen tärkeyttä sekä kiinteistönvälittäjän velvollisuutta hoitaa välitystyö huolellisesti.”
Lämpimästi tervetuloa Anne lähettilääksemme!
Hyvän välitystavan lähettiläät 2026
- Hyvän välitystavan lähettiläät valitsee Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry:n hallitus vuodeksi kerrallaan. Tänä vuonna lähettiläitä on yhdeksän, lue muiden lähettiläiden esittelyt.
- Valintaperusteina ovat aito intohimo ja omistautuminen entistä turvallisemman, reiluja pelisääntöjä noudattavan asuntokaupan sekä koko alan kehittämiseen. Lähettiläät ovat osoittaneet jo aiemmin työssään erinomaisia yhteistyötaitoja sekä aitoa asiakaslähtöisyyttä. Pohjavaatimuksina tehtävälle on suoritettu LKV-tutkinto, Hyvän välitystavan huolellinen noudattaminen ja kuuluminen KVKL:n jäsenorganisaatioon.
- Kannattaa ottaa lähettiläiden sometilit seurantaan, samoin hashtagit #hyvävälitystapa ja #hyvävälitystavanlähettiläs.