Koskinen on toiminut Nurmijärven alueella välittäjänä vuodesta 2009. Oman yrityksensä Anette K. LKV Oy:n hän perusti vuonna 2020.
”Minulle on tärkeää tarjota asiakkailleni alusta loppuun asti hyvin hoidettua, yksilöllistä ja laadukasta palvelua. Hyvin onnistuneessa kaupassa kaikki kaupan osapuolet, ostaja, myyjä sekä välittäjä, ovat tyytyväisiä lopputulokseen”, hän kertoo.
”Välittäjän työssä muuttuvassa maailmassa on tärkeää kouluttautua jatkuvasti ja pitää tiedot ajan tasalla. Koulutukseltani olen rakennuspiirtäjä, ja vuonna 2019 sain Ylemmän kiinteistönvälittäjän YKV-tutkinnon LKV:n lisäksi. Minulla on myös Maanmittauslaitoksen määräämät kaupanvahvistajan oikeudet. Lisäksi sekä minulla että yritykselläni on SKVL:n laatuaktorisoinnin sertifikaatti.”
Koskinen näkee, että Hyvän välitystavan ohjeen tuntemus on aivan ytimessä välittäjän työssä.
”Hyvä välitystapa luo äärimmäisen hyvän perustan kiinteistönvälitystyölle. On etuoikeus ja kunnia saada toimia luottamustehtävässä Hyvän välitystavan lähettiläänä ja päästä kehittämään alan toimintaa, sekä tehdä alan yhteisiä pelisääntöjä tunnetuksi”, Koskinen iloitsee.
Lämpimästi tervetuloa Anette mukaan lähettilääksemme ja menestystä tähän tärkeään luottamustoimeen!