Saija Miettinen tuli kiinteistönvälitysalalle vuoden 2020 alussa ja on työskennellyt välittäjänä nyt runsaat puolitoista vuotta. LKV-kokeen hän suoritti vuosi sitten elokuussa.

Saijan mielestä kiinteistönvälityksessä on aina ollut jotain kiehtovaa. Mahdollisuus ryhtyä kiinteistönvälittäjäksi tuli kuitenkin yllättäen. ”Eräs tuttuni tunnisti minussa alalle sopivia ominaisuuksia ja suositteli minua nykyiselle esimiehelleni. Kypsyttelin ajatusta puolen vuoden ajan.  Perehdyin Hyvän välitystavan ohjeeseen ja Kiinteistönvälittäjän käsikirja kulki mukana käsilaukussa Espanjaa myöden. Mahdollisuus oli liian kiinnostava ohitettavaksi”, Saija kertoo.

Kiinteistönvälittäjän työssä Saijaa innostaa työn haastavuus ja sen tarjoamat mahdollisuudet kehittyä jatkuvasti. Hänelle jokainen asiakas on tärkeä ja hänestä on upeaa auttaa ihmisiä heidän elämänsä suurissa merkityksellisissä päätöksissä.

Saija pitää Hyvää välitystapaa tärkeänä. Hänestä ohje on ymmärrettävä ja läpinäkyvä ja kertoo konkreettisella tavalla kiinteistönvälitysalan yhteisistä pelisäännöistä. ”Hyvän välitystavan ohje luo alalle uskottavuutta ja luotettavuutta, ja  asiakas voi olla turvallisella mielellä. Hyvä välitystapa on merkittävä ja kattava asiakaslupaus ja avaa käytännön tasolla, millaisiin toimintaperiaatteisiin välitysliike ja välittäjä ovat sitoutuneet”, hän korostaa.

Kaudestaan Hyvän välitystavan lähettiläänä Saija odottaa rikastuttavia kokemuksia oppia uutta ja katsoa asioita oma laatikon ulkopuolelta. Hän haluaa korostaa kaudellaan sitä, että Hyvä välitystapa ei ole vain alan normia, vaan sen pitää koskettaa jokaista alalla toimivaa henkilökohtaisesti. ”Meistä jokainen kiinteistönvälitysalalla työskentelevä on vastuussa siitä, miten ala nähdään suuren yleisön silmin. Jokainen arkinen teko ja kohtaaminen muovaavat mielikuvaa”, Saija summaa.

Saija Miettinen
OP Koti Itä-Suomi Oy LKV
Hyvän välitystavan lähettiläs 2021–2022

Saija Facebookissa: Kiinteistönvälittäjä LKV Saija Miettinen
Saija Instagramissa: lkv.saija.m
Saija LindkedInissä: Saija Miettinen

Vuoden 2021–2022 lähettiläitä voit seurata somessa tunnisteella #hyvävälitystapa