Aiheeseen liittyvää
Lokakuun 2025 asuntokauppakatsaus: Eniten asuntokauppoja yli kolmeen vuoteen
"Viimeksi Suomessa myytiin kulunutta lokakuuta enemmän asuntoja yli kolme vuotta sitten syyskuussa 2022. Käytettyjen asuntojen kauppoja solmittiin syyskuussa eniten kolmeen vuoteen, ja nyt lokakuussa asuntokauppaa tehtiin vielä syyskuutakin enemmän”, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa.
Heinä–syyskuun mökkikauppakatsaus: Loma asunnonhankkiminen kiehtoo nyt monia suomalaisia
”Kuluttajien asunnonostoaikeet ovat olleet pitkään keskimääräistä matalammalla tasolla. Mökkikaupassa tilanne on päinvastainen. Mökkien ja loma-asuntojen ostoaikeet ovat selvästi keskimääräistä korkeammalla tasolla”, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa.
Syyskuun 2025 asuntokauppakatsaus: Kauppamäärissä selvää nousua edellisvuodesta
”Asuntokauppamäärät nousivat syyskuussa vuoden ennätyslukemiin. Viimeiseen kolmen vuoden aikana vain yhtenä kuukautena tehtiin enemmän asuntokauppoja kuin syyskuussa. Asuntomarkkinoiden kehityksen näkökulmasta on huomionarvoista, että kauppoja tehtiin nyt enemmän kuin esimerkiksi vuoden 2019 syyskuussa”, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa.