omakotitalon sähkökeskus

Sähköenergian hinta voi tällä hetkellä vaikuttaa merkittävästi rakennuksen käyttökustannuksiin silloin kun rakennuksessa on suora sähkölämmitys. Asuntomarkkinointiasetuksen mukaan myytäessä kiinteistöä tai sen osaa taikka vuokramaalla olevaa rakennusta vakituiseen asumiskäyttöön, on esitteessä ilmoitettava keskimääräiset lämmityskustannukset tai sähkölämmitteisestä rakennuksesta keskimääräiset kustannukset kokonaissähkönkulutuksesta taikka, jos kyseessä on suunnitteilla tai rakenteilla oleva rakennus, arvio niistä.  

KVKL:n lakivaliokunta ohjeistaa, että esitteellä ilmoitetun keskimääräisen kokonaissähkönkulutuskustannuksen (€/kk tai €/vuosi) tulee perustua vähintään 12 kuukauden kuluihin (viimeiset 12 kk tai viimeinen kokonainen kalenterivuosi), jotta kustannuksessa on mukana myös talvikuukaudet.

Ilmoitettujen kustannusten tulee sisältää sähköenergiamaksut (eli sähkön myyntilaskut sähkön myyjältä sis. perusmaksut arvonlisäveroineen) ja sähkönsiirtomaksut (eli sähkönjakelulaskut ko. alueen jakeluverkon omistavalta sähköverkkoyhtiöltä sis. perusmaksun ja sähköveron). Esitteen lisätiedoissa (eli lisätietona sähkökustannuksista) tulee kertoa, mihin ajanjaksoon ilmoitettu keskimääräinen kokonaissähkönkulutuskustannus perustuu (esimerkiksi seuraavasti: Keskimääräinen sähkönkulutuskustannus (150 euroa/kk) perustuu viimeisen 12 kk:n kustannuksiin, sisältäen sähköenergiamaksut (kilowattitunnin hinta on ollut 11 senttiä/kilowattitunnin hinta on ollut keskimäärin 11 senttiä) ja sähkönsiirtomaksut perusmaksuineen sekä sähköveron.)

Esitteen lisätiedoissa voi kertoa nykyisten asukkaiden vuotuisen sähkönkulutuksen (kWh) yhteydessä perheen koon (esimerkiksi seuraavasti: Vuotuinen sähkönkulutus on nykyisillä asukkailla (6 henkilöä) ollut viimeisen kahden vuoden aikana keskimäärin 22 300 kWh sisältäen lämmitys- ja taloussähkön).  Perheen kulutusta voi myös avata tarkemmin esimerkiksi silloin, jos saunan lämmittäminen on ollut päivittäistä, poreammetta lämmitetään ympäri vuoden, perheessä ladataan sähköautoa tai nykyiset asukkaat lämmittävät paljon puulla tai ilmalämpöpumpulla. Lisätiedoissa voi myös tiedottaa ostajaa siitä, että sähkönkulutus on suuresti riippuvainen muun muassa lämmityskauden pituudesta ja keskilämpötilasta, asunnon sisälämpötilasta, perheen koosta, kulutustottumuksista sekä sähkölaitteiden kunnosta, iästä ja energiatehokkuudesta. 

Ostajat voivat arvioida tulevaa omaa sähkönkulutustaan netistä saatavilla olevilla sähkölaskureilla, ja tutustua myös siihen, miten sähkölämmitteisen rakennuksen sähkönkulutus keskimäärin muodostuu (eli kuinka monta % keskimäärin on kylmälaitteiden, pyykinpesun, kodin elektroniikan, ruoan valmistuksen, astianpesun, LVI-laitteiden, saunan, lämmityksen, käyttöveden lämmityksen, valaistuksen, mahdollisen auton lämmityksen talvella ja muun kulutuksen osuudet kokonaissähkönkulutuksesta).

Aiheeseen liittyvää