Asuntojen keskimääräiset hinnat ovat jatkaneet nousua ja omakotitalot myydään pääkaupunkiseudulla nopeammin kuin koskaan.

Kauppamäärät yhä kasvussa

Kuluneen neljän kuukauden aikana on asuntokaupan vilkkaus jatkanut kasvua edellisiin vastaaviin kausiin pitkällä aikavälillä tarkasteltuna, viime vuoden poikkeuksellista vilkkautta lukuun ottamatta.

Vanhojen asuntojen kauppamäärät ovat 10 prosenttia viime vuotta pienempiä, mutta yhä 9,2 prosenttia viimeisen viiden vuoden keskiarvoa suurempia, eli vanhojen asuntojen markkinoilla hyvä vire jatkuu.

Uudismarkkinoilla valmistumisten määrä on jäänyt edellisvuodesta merkittävästi. Vuoden alun myyntimäärät jäivät myös pidemmällä tarkastelulla noin 30 prosenttia edellisen viiden vuoden keskiarvoa pienemmiksi.

Suurten kaupunkien imu jatkuu

Yli sadantuhannen asukkaan kaupungissa viime vuosi oli vahva, eikä näihin lukuihin alkuvuodesta vielä päästy. Kaikkia asuntokauppoja tarkasteltaessa vain Turun myyntimäärät ovat jääneet 10,3 prosenttia pienemmiksi kuin vuonna 2019. Muissa kaupungeissa kasvu on ollut kokonaisuudessaan positiivista tuohon pandemiaa edeltäneeseen vuoteen verrattuna.

Oulussa kasvua suhteessa vuoden 2019 vastaavaan aikaan on tapahtunut 16 prosenttia, Jyväskylässä 24 prosenttia ja Kuopiossa 16 prosenttia. Espoossa ja Helsingissä kasvua on ollut lähes 12 prosenttia molemmissa, Vantaan yltäessä yli 14 prosentin.

Asuntojen ja vapaa-ajan asuntojen hintataso nousee

Kutistunut tarjonta suhteessa yhä suureen kysyntään on nostanut asuntojen hintatasoa kautta maan. Pääkaupunkiseudun kerrostaloasuntojen keskimääräiset hinnat saavuttivat huhtikuussa kaikkien aikojen huippulukemat. Muissa suurissa kaupungeissa huippu saavutettiin jo helmikuussa, jonka jälkeen tilanne on ollut tasaisempi. Myös vapaa-ajanasuntojen keskihinnat ovat olleet alkuvuoden ennätyksellisen korkealla.

Suurimmassa osassa maakuntia mökkien keskihinnat ovat nousseet, mutta toisen suuntaista kehitystäkin on. Mökkien keskihinnat ovat laskeneet tänä vuonna Kanta-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Pohjanmaalla ja Uudellamaalla. Huomattavin ponnahdus ylöspäin on tapahtunut Pirkanmaalla, jossa hinnat ovat kohonneet jopa 74 prosenttia vuoden 2019 luvuista ja 47 prosenttia viime vuodesta. On toki huomattava, että mökkien vertailukelpoisuus ei ole samaa luokkaa kuin asuntojen. Lapissa, jossa vapaa-ajanasuntojen keskihinnat ovat korkeimmat, keskimääräinen hintataso on noussut tänä vuonna yli 200 000 euron.

Merkittävin selittävä tekijä hintavaihteluille on, että erittäin hyvin varustelluille vapaa-ajanasunnoille hyvällä sijainnilla löytyy yhä ostajia ja näissä on käyty tavallista enemmän kauppaa. Vanhemmissa mökeissä osalta on monelta osin pulaa myytävästä. Perinteisten mökkien kaupan vähentyessä yhdessä korkean hintatason vapaa-ajanasuntojen vilkkaana käyvän kaupan kanssa näkyy korkeampina keskihintoina.

Pääkaupunkiseudun omakotitalojen myyntiajat nopeita

Myyntiajat ovat kerrostaloissa pysyneet varsin tasaisina viime vuosina, kun taas omakotitaloissa myyntiajat ovat selvästi nopeutuneet. Pääkaupunkiseudulla huhtikuussa myydyt omakotitalot olivat myynnissä keskimäärin vain 63 päivää, joka on merkittävä pudotus esimerkiksi vuoden 2019 alun keskimääräiseen neljän kuukauden myyntiaikaan.

”Pääkaupunkiseudulla käydään nopeasti kauppaa niistä vähäisistä myyntiin tulevista omakotitaloista. Yhä useampi haluaisi oman talon ja pihan järkevien yhteyksien päästä, mutta tällaisia kohteita ei myöskään rakenneta kovin paljoa tällä hetkellä, joka pakottaa monet odottamaan haaveidensa toteutumista”, kommentoi toimitusjohtaja Annukka Mickelsson Kiinteistönvälitysalan Keskusliitosta.

Aiheeseen liittyvää