Tammikuu on perinteisesti ollut vuoden hiljaisimpia asuntokauppakuukausia, mutta alkuvuoden suunnan määrittämisessä sillä on oma merkityksensä. Tänä vuonna vanhojen asuntojen kauppamäärissä jäätiin vuoden takaisesta kehityksestä 2 %. Kun verrataan edeltäviin vuosiin, niin tämän vuoden tammikuun kauppamäärät ylittivät selvästi kuitenkin kaikkien muiden, paitsi vuosien 2020 ja 2021 kauppamäärät.

Vuoteen 2021 verrattuna vanhojen asuntojen kauppa pieneni neljässä suurimmassa kaupungissa eli Helsingissä, Tampereella, Espoossa ja Turussa. Muissa suurissa kaupungeissa kauppa kävi yhä edellisvuotta vilkkaammin. Esimerkiksi Tampereella kauppamäärät supistuivat yli 10 %.

”Vuosi sitten Tampere oli yksi niistä kaupungeista, joissa kauppamäärät kasvoivat eniten, joten tätä tämän vuoden tammikuun laskua voidaan pitää enemmän paluuna toissavuoden tasoon, joka sekin oli tavanomaista korkeammalla. Sama ilmiö toistuu oikeastaan muissakin suurissa kaupungeissa, joissa kauppamäärät laskivat”, kehitystä arvioi Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson.

Vanhojen asuntojen kauppamäärät Suomessa tammikuussa 2022
Lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu

Myyntiajat palautumassa aiempaan omakotitaloissa

Myös asuntojen myyntiajoissa on nähtävissä paluuta koronaa edeltävään aikaan. Tammikuussa myyntiajat ovat perinteisesti olleetkin muuta vuodenaikaa korkeammalla, ja sama ilmiö toistunee tänäkin vuonna. Viime vuonna tavanomaista nopeammin kaupaksi käyneissä omakotitaloissa on erityisesti pääkaupunkiseudun osalta havaittavissa myyntiaikojen pidentymistä. Vielä vuoden 2021 syksyn alussa pääkaupunkiseudun omakotitalot menivät kaupaksi miltei kuukautta nopeammin kuin pääkaupunkiseudun ulkopuolella, mutta nyt myyntiajat ovat keskimäärin yhtä pitkät molempien alueiden osalta. Keskimäärin omakotitalon myymiseen meni neljä kuukautta.

Kerrostaloasuntojen osalta myyntiaikojen vaihtelut ovat huomattavasti maltillisempia. Pääkaupunkiseudun kerrostaloasunnot menevät kaupaksi keskimäärin alle 70 päivässä, kun muualla maassa siihen menee noin 20 päivää pidempään. Myyntiajat ovat pääkaupunkiseudun kerrostalojen osalta pyörineet jo pidemmän aikaa 60 päivän molemmin puolin, eikä tammikuun 70 päivän keskivertomyyntiaika ole vuodenaikaan nähden juurikaan poikkeuksellinen. Muualla Suomessa myyntiajat ovat laskeneet hieman, vajaa 10 päivällä tavanomaisesta tasosta.

vanhojen asuntojen keskimääräiset myyntiajat tammikuussa 2022
Lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu

Kerrostaloasuntojen hintakehitys tasaantumaan päin

Vuodet 2020 ja 2021 olivat hintakehityksen osalta erittäinkin positiivisia, joskin vuoden 2021 toisella puoliskolla oli nähtävissä hintakehityksen hidastumista. Vuosi 2022 näyttää lähteneen liikkeelle samaan tapaan kuin vuosi 2021 loppui, eli hintakehitys on hieman polkenut paikallaan.

”Pääkaupunkiseudulla hinnat ovat suunnilleen viime kesän tasolla, mutta muissa pääkaupunkiseudun ulkopuolella sijaitsevissa kaupungeissa hinnat ovat keskimäärin jopa laskeneet viime kesän lukemista. Esimerkiksi Turussa hinnat eivät ole enää juurikaan nousseet viime kesästä, mutta Tampereella hinnat ovat nousseet vajaa nelisen prosenttia. Vuoden takaiseen nähden hintataso on yhä noussut kaikissa suurimmissa kaupungeissa”, Mickelsson tuo esiin.

vanhojen kerrostalojen hintakehitys tammikuussa 2022
Lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu

Aiheeseen liittyvää